"Vitutusaste on sama kun läskillä siilillä joka on tungettu tosi pieneen espressokuppiin ja sen päälle on kaadettu kylmää kahvia!"
Yo.
Täytyy sanoa - minulla on ollut paskaisimmat kaksi päivää vähään aikaan. Stressi painaa päälle kauhealla tahdilla, cossitcossitcossit ihmissuhteetihmissuhteet cossitcossit koulukoulu, mainitsihan cossit? Ai niin - oma pää. Se pitäisi pitää kasassa. Vai pitääkö? En ole ihan varma. Voiko sen kohdan skipata jos ei riitä energia?
No, joka tapauksessa. Kävin eilen maailman ahdistavimman keskustelun psykiatrini kanssa. Pääsin sisään sateesta ja kylmästä (noin viisi minuuttia myöhässä koska olin odottanut väärän oven kohdalla, MIKÄ DORKA), ja ensimmäinen mitä tervehdyksien jälkeen ukkeli minulta kysyy on: "Onko okei jos sun vanhemmat tulee käymään?" Mitä siinä tilanteessa voi vastata? Onko se okei jos minulle ei ole okei että vanhempani tulevat käymään?
Tiedän että psykiatreilla, lääkäreillä, etc, on vaitiolovelvollisuus, mutta silti. Hitto, että alkoi ahdistaa! Kysyi sitten että onko jotain mistä vanhempieni kanssa pitäisi puhua. Olin hieman hämmentynyt. No, tavallaan kaikesta. Rakas äitini kun on mahdottoman mukava ja ihana, muttei kyllä tajua minua aina välillä kärpäsenkakan vertaa. Se pännii silloin tällöin.
Sitten seurasi masennukseni kartoitusta. Psykiatri luetteli masennuksen oireita - joista JOKAISEEN sanoin 'joo kyllä mulla on se'. Siellä oli sellaisiakin oireita joita olin luullut vain viimeisen parin vuoden aikana kehittyneiksi luonteenpiirteiksi, ja olin vain vellonut itsesäälissä ja ajatellut olevani jotenkin huono ihminen. Saanen ilmaista tuntemuksiani: aika pebasta.
Olin soittanut äidilleni noin kolme tai neljä kertaa että tuleehan hän hakemaan minua. Vastaanotto kun sattuu sijaitsemaan Hietsussa, eli varsin kaukana. Kävelen sinne reilut puoli tuntia. Juuri silloin kun vastaanottoaika loppui, äidiltä tulee tekstiviesti: "Hei, en pääse tänään kun menen rapujuhliin (työjuttu). Sun täytyy päätellä reitti kotiinpäin. Kyllä se onnistuu! Mummi on illalla kotona, keksikää yhdessä hauskaa tekemistä!" En siis ollut koskaan kävellyt sieltä kotiin.
Siinä vaiheessa vähän alkoi tuntua siltä että ei tämä ilta tästä ainakaan parane. Tarkoitus oli tavata Taika 1815, pääsin 1753 ulos = melkein kymmenen minuuttia myöhässä = olin lievästi sanottuna lirissä. Siitä sitten lähdin juoksemaan kotia kohti (puhuessani samalla puhelimessa Nunnun kanssa ja kitistessäni että jäi huono fiilis käynniltä). Noin viitisen minuuttia kipitettyäni alkoi sataa kissoja ja koiria. = olin viidessä minuutissa uitettu rotta. Ja tietysti olin liikkeellä nahkaisissa ballerinoissa, polvihousuissa ja teepaidassa. Puolustuksekseni sanon että perkele, kesä ei ole vielä ohi, on elokuu! (Hyväksyin tänään että kesä on ohi ja pistin farkut jalkaan ja nahkatakin päälle. Nyyhky.) Sentään jalassa oli nylonpolvisukkien lisäksi stepperpuuvillasukat (vesi meni molempien läpi ja tirsui varpaiden välissä, hyi), päässä villalätsä (jonka päälle myöhemmin istuin ja kastelin kuivien farkkujeni persuksen, perkele) ja kaulassa huivi (joka kastui sekin ja alkoi haista).
Sain sentään Taikan kiinni, tavattiin tasan seitsemältä. Siitä sitten Talvipuutarhaan kuvaamaan. Vitutusaste oli korkealla. Sitten otin kameran esiin ja aloin säätää valotuksia. ...tai siis se oli tarkoitus - otin kameran ja yritin räpsäistä kuvaa. Mietin että miksikäs vitussa kamerakultaseni ei kuvaa. Ja siinähän se kiljui: "No memorycard inserted!"
Oheinen kuva kuvaa sillä hetkellä syttynyttä mielialaani joka jatkui tähän iltaan asti.
Kävelimme sitten Taikan kanssa kotiin - kyllä osasi vituttaa. Yritettiin kuvata Kiddoa ja Badouta jonkun verran, mutta ehti tulla pimeä ja vaikka mitä sontaa. Olipahan hyvä illallinen. Rakastan mummiani, jaksoi laittaa meille ruokaa.
Tänään sitten en jaksanut keskittyä kokonaisilla kahdella tunnillani mihinkään - = äidinkielentunnilla väsäsin nutturoita Sallan hiuksiin, nukuin, piirsin, mitähän kaikkea, ja valokuvauksentunnilla nitisin tuolilla edestakaisin ja hytkyin, tekstailin, jne - ja meni hermot yhteen kaveriin. Sain kuulla että kaveri oli lukinnut itsensä omaan taloonsa = huolestuin aika pahasti = hermot kiristyivät entisestään. Lähdin koulusta Stockmannin suklaaosaston kautta kotiin. Sitten tajusin unohtaneeni että ykkösille piti brieffata tossujaisjuttuja. Paskempi juttu, en sitten mennyt sinnekään. Siinä vaiheessa alkoi myös keittää kun kerroin ylpeänä opettajalle että olen kuvannut kuvat valokuvauksenprojektia varten, ja sain vastaukseksi: "Hienoo, kuvasithan raw-kuvia?" ...ahaa. Meidän piti kuvata RAW-tiedostoja. Ei, en kuvannut. = vitut.
Olin tosi pahalla päällä koko päivän. Onneksi neljän jälkeen näin Nunnun. Ihmettelen edelleen miten yksi ihminen voi saada vartissa piristettyä kahden päivän mittaisen vitutusputkeni ihan rauhalliseen mielialaan. Kiitos siitä, darling.
Viideltä (= puoli kuudelta, oltuamme myöhässä) lähdettiin kuvaamaan Taikan ja ranskalaisen ammattivalokuvaaja Lorenzon kanssa. Oli kauhea kriisi mitä laittaisin päälle kun en jaksanut stressata Revo!Englannin kanssa, ja lopulta päädyin Takiin. Perusedustava, nopeahko laittaa päälle, ihan helppo liikkua sen kanssa. Ihan hyvä päätös varmaan - Lorenzo halusi kuvata kaikki kuvat suoraan edestäpäin ja vakavalla naamalla, joten sopi hahmoon.
Shootti meni kaiketi ihan hyvin. Oli mukavaa. Siitä sitten kodin kautta Taiteiden yön hulinaan, vasta yhdeksän aikaan päästiin liikkeelle, mutta mikäpä siinä.
Siinä vaiheessa mieliala alkoi kohota todenteolla.
Päädyttiin ensin Taikan kanssa syömään, Sonja liittyi seuraan piakkoin. Oli kyllä ehkä laaduttomin ruokapaikka ikinä: Southern Fried Chicken. = köyhän miehen KFC, sanon minä. No, ei sinänsä, ihan hyvää ruokaa ja tosi halvalla lähti. Tarkoitus oli mennä katsomaan kymmeneltä alkavaa ilotulitusta ja valoshowta, joten lähdettiin sitten reippailemaan ensin Stockalta kympin ratikalla Korkeavuorenkadulle ja Kasarmikatua pitkin alas, alas Kompassitorille.
Ajoitus oli täydellinen: ilotulitus alkoi juuri silloin kun olimme suoraan torin, josta oli paras näkymä, edessä menevän mäen alapäässä, ja juoksimme Taikan kanssa varmaan 30-50 metriä varsin lujaa että pääsisimme nopeasti katsomaan valoja. Päätimme sitten että ensivuonna mennään Kuroshitsujin Circus-cossit päällä! Olisi niin hienoa saada sieltä kuvia niiden pukujen kanssa, ah~.
Mutta nyt siihen pääaiheeseen: paskainen päivä on käyty, kuppiskumppa käymättä. Eli se, mikä teki Taitsu 2010stä erityisen upean, oli seura. Tutustuin sitten Nunnun hienostuneisiin aikuisystäviin. Hulvatonta porukkaa, etten sanoisin. Siinä ne siemailivat kuohuviiniä muovikupeista ja tarjosivat iloisesti meillekin. Siinähän sitä sitten siemasteltiin ja katseltiin veneitä rannassa.
Ihan rehellisesti, vaikka vielä kaksi tuntia sitten siellä rannassa istuin, en muista kauheasti yksityiskohtia. Sen muistan, että jonkun miekkosta kutsuttiin lihaksi (mikä oli mielestäni äärettömän hulvatonta), variksenpelättipojan henkilöllisyys paljastui (vielä hulvattomampaa), jotain Nunnu selitti härskin eri versioista, mukana oli puolitoista kappaletta ällöttäviä pervoja (koska yksi myönsi kokonaan ja Nunnu vain puoliksi), ja Sadulla oli yksinkertaisesti HURMAAVA hattu. Dazzling, I might say!
Jos aikuisilla on noin hauskaa, minun 18-vuotissyntymäpäiväni on aivan liian kaukana edelleen. Hitsi mitä porukkaa - totaalisen upeaa. Ilmeisesti myös lonkerotanssini, jonka performoin heille ikkunan toiselta puolelta ratikasta noustuani, sai suosiota. Näin päättelisin viestistä jonka sain.
Jotain hyvää kuitenkin tässäkin viikossa: olen saanut kuvattua valokuvauksen 2-kurssin tehtävän kuvat, vaikka pitääkin ottaa yksi tai pari RAW-kuvaa vielä. Aiheena oli "oma juttu". Tiistaina kuvasin Inkaa ja Hannaa, pyysin heitä malleiksi koska heidän "oma juttunsa" on aikalailla vaatetyylit ja pukeutuminen. Sain samalla tilaisuuden kuvata Johanneksen kirkolla aristocrat (Inka) ja lolita (Hanna) -tyylejä. Siitäkin huolimatta että Johanneksen kirkolla on kuvattu todella paljon, se ei lakkaa olemasta upea kuvauspaikka.
Eilen kuvasin Lailaa ihan vain istumassa tupakalla. Oli mukavaa vaihtelua kuvata jotain ns. normaalia cosplayn sijasta. Myös Taikan kanssa kuvailtiin eilen Death the Kidia ja Badouta, mutta en ole ehtinyt vielä tarkistaa niitä kuvia.
Haluan jakaa muutamia suosikkejani.
Täytyy sanoa että tämä viimeinen kuva on luultavasti ehdoton suosikkini kaikista. Jos itsekehu haisee, löyhkään varmaankin Turkuun asti, mutta pakko sanoa: katson onnistuneeni. Pidän tunnelmasta, savu on hienon näköistä, ja mallin ilme on tallentunut hyvin. Sain visioni täydellisesti tallennettua.
Kiitos ihanille ihmisille jotka suostuivat mallittelemaan minulle, toivotaan että saan hyvät arvosanat!
No niin, eiköhän tämä merkintä ole venynyt jo liiankin pitkäksi. Menen tästä nukkumaan vähitellen - puoli yhdeksältä on herätys ja alkaa vähitellen olla kylmä kun topissa istun avonaisen ikkunan edessä.
w/ love
/ F
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti