Isojen tissien kaupunki vs. härskien miesten kaupunki osa I

Okei, ensimmäisenä se tärkein asia:

SAIN RATSASTUSTUNNIN.

Ensiviikolle. Yksityistunti. Husön ratsastuskeskuksesta. Tiistai tai keskiviikko, ehdin jo unohtaa, en kehtaa soittaa sinne takaisin, ei se mitään, olen onnellinen~! ;___;<3 Tätä on odotettu monta vuotta!
Lopetin siis ratsastuksen tuossa, hetkinen, kolme vuotta sitten? Jotain sen tapaista. Ja siitä asti, varsinkin pari viime vuotta, olen nähnyt säännöllisin väliajoin unia hevosista ja ratsastamisesta. Olen kammottavan korni, mutta en vain voi unohtaa sitä tunnetta joka tulee siitä, kun ohjailee suurta ja itseään paljon mahtavampaa olentoa, tietäen että jos se haluaa, se lennättää sinut selästä saman tien. Mutta se ei halua, joten se tyynesti tottelee pieniäkin apuja, kiihdyttää tahtia kun halutaan, hidastaa kun pyydetään, kääntyy kun sinä haluat.
Okei, jos joku ei vielä tajunnut - rakastan hevosia. Olen totaalinen heppatyttö, olen ollut suunnilleen toisesta tai kolmannesta luokasta asti. En voi olla rakastamatta niitä olentoja, ne ovat vain liian kauniita ja ihania.

Sitten viime päivien tapahtumiin.

Eilen noin kolmen aikaan laskeutui koneemme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tulimme Brysselistä, jossa olimme viettäneet yhden yön serkkuni, enoni ja hänen vaimonsa (ja heidän koiransa) luona. Sitä ennen olimme olleet kolme yötä tätini ja hänen perheensä (aviomes ja neljä lasta, iät 5-12) luona Zwollessa, Hollannissa. Matkan tarkoitus oli juhlia äitini 50-vuotissyntymäpäiviä.
Aloittakaamme Hollannista.

Rakastuin Zwolleen. Ihastuttava kaupunki - rauhallinen ja kaunis, ja ihmiset olivat kovin ystävällisiä minne sitten meninkään. Paitsi että ajoivat pyörillä kuin hullut, mutta se taitaa olla maan tapa. Siellä oli hirveän paljon kauniita taloja, kaunis joki / kanaali / mikälie, en kysynyt, kauniita puita, ja todella kaunis kirkko. Kasvoin kiinni kameraani - otin pelkästään Zwollessa noin tuhat kuvaa. Niitä hetkiä joina olin kovin onnellinen järjestelmäkamerasta ja kahdeksan gigan muistikortista.

Kaunis hieman överi-idyllinen talo, kuvaan pääsivät edustamaan mummini ja serkkupoikani (10 ja 12).

Sukulaisteni talo Zwollessa oli hyvin kaunis kolmikerroksinen 90-luvun puutalo. Sisältä vielä hieman sekainen ja jossain määrin epälooginen - esimerkkinä, en tajua miksi sauna oli keskellä toista kerrosta - mutta kovin mukava. Ja hyvin hollantilaiseen tapaan, talon edessä oli somia kukkaistutuksia ja puu (joka kylläkin oli sahattu pois ja sen tilalle ilmeisesti istutetaan pihlaja tai pieni koivu) ja takana taas ihana suuri piha

Piha jatkui jonkin matkaa kuvan reunasta molempiin suuntiin, oikeasta reunasta aika paljonkin.

Pihalla oli kaikenlaisia ihastuttavia pensaita, kukilla ja ilman kukkia, muotoiltuja ja muotoilemattomia. Pihaa reunusti murattiaita, jonka viereen oli kasvatettu puu jonka oksat levittäytyivät riukuja pitkin kasvamaan aidan yläpuolelle (näkyy kuvan oikeassa reunassa). Silti suurin rakkauteni oli ultraihana pieni lampi, jossa asui pikkuisia kultakaloja ja sammakoita. Kurnuja en ehtiny nähdä, mutta kulemma niiden nimet olivat Kalle, Ville, Jeppe ja Valle, jos oikein muistan. (Ville, Jeppe ja Valle nimetty isovanhempiemme labradorinnoutajien mukaan, herroista kaksi ensimmäistä edesmenneitä ja Valle-poika erittäinkin hyvässä ja pirteässä kunnossa.)

Tätini oli hankkinut aivan ihanat kukat pihan pöydälle meitä varten.

Kaupungin keskustaan sai ajaa autolla jonkun matkaa, ehkä 10-15 minuuttia, mutta eipä se haitannut. Ajeltiin sitten minillä äidin ja tädin kanssa sinne kiertelemään kauppoja, joita olikin monenlaisia. Kaikki enemmän tai vähemmän superkalliita. Kuitenkin se, mikä minuun teki vahvimman vaikutuksen, oli kaupungin arkkitehtuuri. (Kuvataidelukio ja liika graafikkoseura on sekoittanut pääni - olen älyttömän kiinnostunut vanhojen kaupunkien arkkitehtuurista nykyään, ennen en välittänyt siitä kärpäsenkakkaakaan.) Siellä oli myöskin persoonallisin enkelipatsas jonka olen nähnyt.

Patsas oli koottu muotoilluista "levyistä", ei siis suoraan veistetty. Materiaali luultavasti hartsia.

Patsas ei siis ollut klassinen enkeli, vaan tavallisiin vaatteisiin pukeutunut mieshenkilö jonka selästä kasvoi siivet. Ilme herrapatsaalla oli varsin apaattinen. Ja ressukan nenässä oli kolo. Sääliksi kävi.

Hollanti on myöskin isojen rintojen, tai ainakin isojen rintaliivien kaupunki. Tajuatteko kuinka vaikeaa on ihmisen löytää alle kuudenkympin hinnalla F-kupin rintsikoita? *WHINEWHINEBITCHBITCH HOLY COMPLAIN* V&D tavaratalon alusvaateosastolta löytyi kolmet E:t jotka sopivat varsin hyvin. Fuck you, Stockman, you and your Dolce & Gabbanas have been defeated! Sapph on mukava merkki. Vaikken tajuakaan miksi kaikissa rintsikoissa piti olla toinen toistaan oudompia remmi- ja narusäädöksiä... Niitä oli kauhean vaikea pukea päälle, jäin jumiin yksiin. Mutta siitä ei keskustella sen enempää.

Perjantai oli käytännössä shoppailua, lukuunottamatta iltaa jolloin menimme tätini, mummini ja äitini kanssa syömään Michelin-tähdellä, tai kahdella, palkittuun ravintolaanl. Ruoka muuten ei ollut mitenkään erityistä - se kaalijäätelö ei oikein säväyttänyt, vaikka hanhenmaksa olikin hyvää, samoin kuin rommishotti - mutta törmäsin maailman härskeimpään jälkiruokaan: mangolla kuorrutettuun banaaniin. Ja kun sanon kuorrutettuun, tarkoitan oikeasti että siitä oli tehty KUORI sille banaanille.

"DUDE, THAT AIN'T A BANANA!!"

Voitte vain kuvitella ilmeeni kun tarjoilija (joka oli oikein kaunis ilmeisen intialaisperäinen neiti, näin by the way) kantoi näitä kaksi kappaletta pöytään, yhden minulle ja äidilleni ja toisen tädille ja mummille, sanoi "I'll be right back" ja katosi. Siinä sitä sitten tuijoteltiin että jaahas - toivat meille sitten banaanin jonka kuorruttivat suklaalla. Mitä tälle pitäisi tehdä? Syödäkö? KUORINEEN? Ei kai...
Lopulta päätin tökkäistä sitä sormella - ja katsos helvettiä, sehän antoikin periksi ja oli pehmeä. Ravintolaväki oli hieman ihmeissään kun parkaisin kovaan ääneen silmät järkytyksestä selällään "DUDE, THAT AIN'T A BANANA!!". Mutta olisitte tekin olleet ihmeissänne, herranen aika!
Lopulta tarjoilija tuli takaisin - kantaen lautasta jolla oli ilmeisesti perunanpuolikas, johon oli isketty viisi tähtisädetikkua. Tätini oli ilmeisesti kertonut heille että juhlimme syntymäpäivää, ja he päättivät yllättää meidät. Kun peruna oli säteillyt loppuun, he kertoivat että tässä on siis banaani joka on kuorrutettu mangolla. Mietin vain että millaisissahan sienissä oli kokki ollut...

Ennen kuin lopetan tämän romaaniksi venyneen postaukseni, jaan teille muutaman kuvan lauantaiaamulta, jonka vietin tallilla. Tarkoitus oli kuvata serkkuni (7v tyttö) ratsastustuntia, mutta luovutin noin puolen tunnin jälkeen - hän kun ratsasti maneesissa (hallissa) eikä ulkokentällä, valaistus oli kovin huono joten liikkuvia hevosia oli vaikea kuvata.
Ulkona oli kaunis sää, joten siirryin sinne. Tätini ja mummini istuivat kahvilassa, joten sain mennä minne halusin. Huomasin että viereisellä kentällä ratsasti nuori nainen erittäin kauniilla ratsulla, ja uppouduin katselemaan heitä - en ole pitkään aikaan saanut seurata hyvin yhteen toimivan parivaljakon työskentelyä, joten jäin koukkuun kuvaamaan heitä. Haluan jakaa kuvista muutamia suosikkejani.

Älkää välittäkö huonosta rajauksesta.

Hyvännäköinen hevonen ja hyvännäköinen ratsastaja. *Köh*

Jokin tämän kuvan tunnelmassa viehättää minua.

No niin, nyt jätän teidät rauhaan. Tältä päivältä siis. Huomenna jatkuu Brysselillä. Lupaan ettei siitä tule puoliksikaan näin pitkää merkintää. Anteeksi pituus - rakastuin Zwolleen.

Mind you, koulu on perseestä ja selkäni on kipeä. Ja mangoni oli ylikypsä. Mur.

w/ love

- F