Isojen tissien kaupunki vs. härskien miesten kaupunki osa I

Okei, ensimmäisenä se tärkein asia:

SAIN RATSASTUSTUNNIN.

Ensiviikolle. Yksityistunti. Husön ratsastuskeskuksesta. Tiistai tai keskiviikko, ehdin jo unohtaa, en kehtaa soittaa sinne takaisin, ei se mitään, olen onnellinen~! ;___;<3 Tätä on odotettu monta vuotta!
Lopetin siis ratsastuksen tuossa, hetkinen, kolme vuotta sitten? Jotain sen tapaista. Ja siitä asti, varsinkin pari viime vuotta, olen nähnyt säännöllisin väliajoin unia hevosista ja ratsastamisesta. Olen kammottavan korni, mutta en vain voi unohtaa sitä tunnetta joka tulee siitä, kun ohjailee suurta ja itseään paljon mahtavampaa olentoa, tietäen että jos se haluaa, se lennättää sinut selästä saman tien. Mutta se ei halua, joten se tyynesti tottelee pieniäkin apuja, kiihdyttää tahtia kun halutaan, hidastaa kun pyydetään, kääntyy kun sinä haluat.
Okei, jos joku ei vielä tajunnut - rakastan hevosia. Olen totaalinen heppatyttö, olen ollut suunnilleen toisesta tai kolmannesta luokasta asti. En voi olla rakastamatta niitä olentoja, ne ovat vain liian kauniita ja ihania.

Sitten viime päivien tapahtumiin.

Eilen noin kolmen aikaan laskeutui koneemme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tulimme Brysselistä, jossa olimme viettäneet yhden yön serkkuni, enoni ja hänen vaimonsa (ja heidän koiransa) luona. Sitä ennen olimme olleet kolme yötä tätini ja hänen perheensä (aviomes ja neljä lasta, iät 5-12) luona Zwollessa, Hollannissa. Matkan tarkoitus oli juhlia äitini 50-vuotissyntymäpäiviä.
Aloittakaamme Hollannista.

Rakastuin Zwolleen. Ihastuttava kaupunki - rauhallinen ja kaunis, ja ihmiset olivat kovin ystävällisiä minne sitten meninkään. Paitsi että ajoivat pyörillä kuin hullut, mutta se taitaa olla maan tapa. Siellä oli hirveän paljon kauniita taloja, kaunis joki / kanaali / mikälie, en kysynyt, kauniita puita, ja todella kaunis kirkko. Kasvoin kiinni kameraani - otin pelkästään Zwollessa noin tuhat kuvaa. Niitä hetkiä joina olin kovin onnellinen järjestelmäkamerasta ja kahdeksan gigan muistikortista.

Kaunis hieman överi-idyllinen talo, kuvaan pääsivät edustamaan mummini ja serkkupoikani (10 ja 12).

Sukulaisteni talo Zwollessa oli hyvin kaunis kolmikerroksinen 90-luvun puutalo. Sisältä vielä hieman sekainen ja jossain määrin epälooginen - esimerkkinä, en tajua miksi sauna oli keskellä toista kerrosta - mutta kovin mukava. Ja hyvin hollantilaiseen tapaan, talon edessä oli somia kukkaistutuksia ja puu (joka kylläkin oli sahattu pois ja sen tilalle ilmeisesti istutetaan pihlaja tai pieni koivu) ja takana taas ihana suuri piha

Piha jatkui jonkin matkaa kuvan reunasta molempiin suuntiin, oikeasta reunasta aika paljonkin.

Pihalla oli kaikenlaisia ihastuttavia pensaita, kukilla ja ilman kukkia, muotoiltuja ja muotoilemattomia. Pihaa reunusti murattiaita, jonka viereen oli kasvatettu puu jonka oksat levittäytyivät riukuja pitkin kasvamaan aidan yläpuolelle (näkyy kuvan oikeassa reunassa). Silti suurin rakkauteni oli ultraihana pieni lampi, jossa asui pikkuisia kultakaloja ja sammakoita. Kurnuja en ehtiny nähdä, mutta kulemma niiden nimet olivat Kalle, Ville, Jeppe ja Valle, jos oikein muistan. (Ville, Jeppe ja Valle nimetty isovanhempiemme labradorinnoutajien mukaan, herroista kaksi ensimmäistä edesmenneitä ja Valle-poika erittäinkin hyvässä ja pirteässä kunnossa.)

Tätini oli hankkinut aivan ihanat kukat pihan pöydälle meitä varten.

Kaupungin keskustaan sai ajaa autolla jonkun matkaa, ehkä 10-15 minuuttia, mutta eipä se haitannut. Ajeltiin sitten minillä äidin ja tädin kanssa sinne kiertelemään kauppoja, joita olikin monenlaisia. Kaikki enemmän tai vähemmän superkalliita. Kuitenkin se, mikä minuun teki vahvimman vaikutuksen, oli kaupungin arkkitehtuuri. (Kuvataidelukio ja liika graafikkoseura on sekoittanut pääni - olen älyttömän kiinnostunut vanhojen kaupunkien arkkitehtuurista nykyään, ennen en välittänyt siitä kärpäsenkakkaakaan.) Siellä oli myöskin persoonallisin enkelipatsas jonka olen nähnyt.

Patsas oli koottu muotoilluista "levyistä", ei siis suoraan veistetty. Materiaali luultavasti hartsia.

Patsas ei siis ollut klassinen enkeli, vaan tavallisiin vaatteisiin pukeutunut mieshenkilö jonka selästä kasvoi siivet. Ilme herrapatsaalla oli varsin apaattinen. Ja ressukan nenässä oli kolo. Sääliksi kävi.

Hollanti on myöskin isojen rintojen, tai ainakin isojen rintaliivien kaupunki. Tajuatteko kuinka vaikeaa on ihmisen löytää alle kuudenkympin hinnalla F-kupin rintsikoita? *WHINEWHINEBITCHBITCH HOLY COMPLAIN* V&D tavaratalon alusvaateosastolta löytyi kolmet E:t jotka sopivat varsin hyvin. Fuck you, Stockman, you and your Dolce & Gabbanas have been defeated! Sapph on mukava merkki. Vaikken tajuakaan miksi kaikissa rintsikoissa piti olla toinen toistaan oudompia remmi- ja narusäädöksiä... Niitä oli kauhean vaikea pukea päälle, jäin jumiin yksiin. Mutta siitä ei keskustella sen enempää.

Perjantai oli käytännössä shoppailua, lukuunottamatta iltaa jolloin menimme tätini, mummini ja äitini kanssa syömään Michelin-tähdellä, tai kahdella, palkittuun ravintolaanl. Ruoka muuten ei ollut mitenkään erityistä - se kaalijäätelö ei oikein säväyttänyt, vaikka hanhenmaksa olikin hyvää, samoin kuin rommishotti - mutta törmäsin maailman härskeimpään jälkiruokaan: mangolla kuorrutettuun banaaniin. Ja kun sanon kuorrutettuun, tarkoitan oikeasti että siitä oli tehty KUORI sille banaanille.

"DUDE, THAT AIN'T A BANANA!!"

Voitte vain kuvitella ilmeeni kun tarjoilija (joka oli oikein kaunis ilmeisen intialaisperäinen neiti, näin by the way) kantoi näitä kaksi kappaletta pöytään, yhden minulle ja äidilleni ja toisen tädille ja mummille, sanoi "I'll be right back" ja katosi. Siinä sitä sitten tuijoteltiin että jaahas - toivat meille sitten banaanin jonka kuorruttivat suklaalla. Mitä tälle pitäisi tehdä? Syödäkö? KUORINEEN? Ei kai...
Lopulta päätin tökkäistä sitä sormella - ja katsos helvettiä, sehän antoikin periksi ja oli pehmeä. Ravintolaväki oli hieman ihmeissään kun parkaisin kovaan ääneen silmät järkytyksestä selällään "DUDE, THAT AIN'T A BANANA!!". Mutta olisitte tekin olleet ihmeissänne, herranen aika!
Lopulta tarjoilija tuli takaisin - kantaen lautasta jolla oli ilmeisesti perunanpuolikas, johon oli isketty viisi tähtisädetikkua. Tätini oli ilmeisesti kertonut heille että juhlimme syntymäpäivää, ja he päättivät yllättää meidät. Kun peruna oli säteillyt loppuun, he kertoivat että tässä on siis banaani joka on kuorrutettu mangolla. Mietin vain että millaisissahan sienissä oli kokki ollut...

Ennen kuin lopetan tämän romaaniksi venyneen postaukseni, jaan teille muutaman kuvan lauantaiaamulta, jonka vietin tallilla. Tarkoitus oli kuvata serkkuni (7v tyttö) ratsastustuntia, mutta luovutin noin puolen tunnin jälkeen - hän kun ratsasti maneesissa (hallissa) eikä ulkokentällä, valaistus oli kovin huono joten liikkuvia hevosia oli vaikea kuvata.
Ulkona oli kaunis sää, joten siirryin sinne. Tätini ja mummini istuivat kahvilassa, joten sain mennä minne halusin. Huomasin että viereisellä kentällä ratsasti nuori nainen erittäin kauniilla ratsulla, ja uppouduin katselemaan heitä - en ole pitkään aikaan saanut seurata hyvin yhteen toimivan parivaljakon työskentelyä, joten jäin koukkuun kuvaamaan heitä. Haluan jakaa kuvista muutamia suosikkejani.

Älkää välittäkö huonosta rajauksesta.

Hyvännäköinen hevonen ja hyvännäköinen ratsastaja. *Köh*

Jokin tämän kuvan tunnelmassa viehättää minua.

No niin, nyt jätän teidät rauhaan. Tältä päivältä siis. Huomenna jatkuu Brysselillä. Lupaan ettei siitä tule puoliksikaan näin pitkää merkintää. Anteeksi pituus - rakastuin Zwolleen.

Mind you, koulu on perseestä ja selkäni on kipeä. Ja mangoni oli ylikypsä. Mur.

w/ love

- F

Costume play

Okay, so, this entry will be in English, since I'm going to link it to deviantArt - I don't have the energy to list my cosplays everywhere.

Yep, costume list for year 2011 coming up!  And with PICTURES mothafuckas, so that you don't have to go and google every costume you don't know. PRAISE ME, PLZ.

So, without more babbling, here we go:

Kururugi Suzaku (Knight of Zero, artbook) [Code Geass] @ CosplayGala

Peter [Kuroshitsuji] w/ Circus-group

Peregrin Tuk [Lord of the Rings] @ Tracon & Ropecon w/ Merri, Sam and Frodo

Izumi Koshiro [Digimon] w/ Digimon-group

Akazome Kurou [FLAGS] w/ FLAGS-group

Firo Prochainezo [Baccano!] w/ Baccano! -group

Prince Christian [Black Knight] @ Tracon w/ Zeke

 Tweedle Dum [Heart no Kuni no Alice] @ Animecon w/ HnKnA -group

Kagamine Rin (Sandplay of the Singing Dragon) [VOCALOID 2] @ Kawacon w/ Sanplay -group

Adelaide [Hanna Is Not a Boy's Name] @ Desucon ?? w/ HINABN -group

So, there it is. The list of my costumes for the year 2011. Surprise, surprise: teenager boys and a couple of girls. (...although the other one is more of a woman than a girl...) I know, I'm early, having my calendar already full, but what can I do - too many costumes, too little time!

The only ones I'm worried about are Suzaku, Rin and Adelaide. Suzaku and Rin because they're hella hard (and because I'm seriously not fit to cosplay cute girls, bwwaaah) and Adelaide because. Well. Uh. These "gimme some thigggghhhhs babehh" cosplays aren't really my thing, but... She's such a kick-ass. ;__; And I just finished reading Hanna and OHMYFUCKINGGODIT'SAWESOME and my friends are having this group andandand, well, I just had to join them.

I had really nothing else to brag about but the costume list, so, well, I said everything I wanted to say. 'D As the finishing blow, I'll traumatize you all with a picture of my make up practise for Adelaide:

There you go. 8DD Crappy photoshopping is very crappy, I know!<3 I don't have contact lenses so I needed to use photoshop. And don't care about my super sexxxay pyjama shirt, I just threw my clothes to the laundry so I needed SOMETHING to put on... ''DD

My lipstick is actually darker than the picture shows. 8''<< Although it's not dark enough - Adelaide should have dark purple, mine is very light purple. Oh well. I have over half a year time to buy the stuff. I guess I'll manage, hehe. Snort.

Well, I'm out - I need to finish cleaning up this mess called my room, so that my mom will give me my monthly money and I can head to Lahti tomorrow. Whee. /o/

w/ love

/ F

Paskaista päivää ja skumppaa kupista

"Vitutusaste on sama kun läskillä siilillä joka on tungettu tosi pieneen espressokuppiin ja sen päälle on kaadettu kylmää kahvia!"

Yo.

Täytyy sanoa - minulla on ollut paskaisimmat kaksi päivää vähään aikaan. Stressi painaa päälle kauhealla tahdilla, cossitcossitcossit ihmissuhteetihmissuhteet cossitcossit koulukoulu, mainitsihan cossit? Ai niin - oma pää. Se pitäisi pitää kasassa. Vai pitääkö? En ole ihan varma. Voiko sen kohdan skipata jos ei riitä energia?

No, joka tapauksessa. Kävin eilen maailman ahdistavimman keskustelun psykiatrini kanssa. Pääsin sisään sateesta ja kylmästä (noin viisi minuuttia myöhässä koska olin odottanut väärän oven kohdalla, MIKÄ DORKA), ja ensimmäinen mitä tervehdyksien jälkeen ukkeli minulta kysyy on: "Onko okei jos sun vanhemmat tulee käymään?" Mitä siinä tilanteessa voi vastata? Onko se okei jos minulle ei ole okei että vanhempani tulevat käymään?

Tiedän että psykiatreilla, lääkäreillä, etc, on vaitiolovelvollisuus, mutta silti. Hitto, että alkoi ahdistaa! Kysyi sitten että onko jotain mistä vanhempieni kanssa pitäisi puhua. Olin hieman hämmentynyt. No, tavallaan kaikesta. Rakas äitini kun on mahdottoman mukava ja ihana, muttei kyllä tajua minua aina välillä kärpäsenkakan vertaa. Se pännii silloin tällöin.

Sitten seurasi masennukseni kartoitusta. Psykiatri luetteli masennuksen oireita - joista JOKAISEEN sanoin 'joo kyllä mulla on se'. Siellä oli sellaisiakin oireita joita olin luullut vain viimeisen parin vuoden aikana kehittyneiksi luonteenpiirteiksi, ja olin vain vellonut itsesäälissä ja ajatellut olevani jotenkin huono ihminen. Saanen ilmaista tuntemuksiani: aika pebasta.

Olin soittanut äidilleni noin kolme tai neljä kertaa että tuleehan hän hakemaan minua. Vastaanotto kun sattuu sijaitsemaan Hietsussa, eli varsin kaukana. Kävelen sinne reilut puoli tuntia. Juuri silloin kun vastaanottoaika loppui, äidiltä tulee tekstiviesti: "Hei, en pääse tänään kun menen rapujuhliin (työjuttu). Sun täytyy päätellä reitti kotiinpäin. Kyllä se onnistuu! Mummi on illalla kotona, keksikää yhdessä hauskaa tekemistä!" En siis ollut koskaan kävellyt sieltä kotiin.

Siinä vaiheessa vähän alkoi tuntua siltä että ei tämä ilta tästä ainakaan parane. Tarkoitus oli tavata Taika 1815, pääsin 1753 ulos = melkein kymmenen minuuttia myöhässä = olin lievästi sanottuna lirissä. Siitä sitten lähdin juoksemaan kotia kohti (puhuessani samalla puhelimessa Nunnun kanssa ja kitistessäni että jäi huono fiilis käynniltä). Noin viitisen minuuttia kipitettyäni alkoi sataa kissoja ja koiria. = olin viidessä minuutissa uitettu rotta. Ja tietysti olin liikkeellä nahkaisissa ballerinoissa, polvihousuissa ja teepaidassa. Puolustuksekseni sanon että perkele, kesä ei ole vielä ohi, on elokuu! (Hyväksyin tänään että kesä on ohi ja pistin farkut jalkaan ja nahkatakin päälle. Nyyhky.) Sentään jalassa oli nylonpolvisukkien lisäksi stepperpuuvillasukat (vesi meni molempien läpi ja tirsui varpaiden välissä, hyi), päässä villalätsä (jonka päälle myöhemmin istuin ja kastelin kuivien farkkujeni persuksen, perkele) ja kaulassa huivi (joka kastui sekin ja alkoi haista).

Sain sentään Taikan kiinni, tavattiin tasan seitsemältä. Siitä sitten Talvipuutarhaan kuvaamaan. Vitutusaste oli korkealla. Sitten otin kameran esiin ja aloin säätää valotuksia. ...tai siis se oli tarkoitus - otin kameran ja yritin räpsäistä kuvaa. Mietin että miksikäs vitussa kamerakultaseni ei kuvaa. Ja siinähän se kiljui: "No memorycard inserted!"

Oheinen kuva kuvaa sillä hetkellä syttynyttä mielialaani joka jatkui tähän iltaan asti.

Kävelimme sitten Taikan kanssa kotiin - kyllä osasi vituttaa. Yritettiin kuvata Kiddoa ja Badouta jonkun verran, mutta ehti tulla pimeä ja vaikka mitä sontaa. Olipahan hyvä illallinen. Rakastan mummiani, jaksoi laittaa meille ruokaa.

Tänään sitten en jaksanut keskittyä kokonaisilla kahdella tunnillani mihinkään - = äidinkielentunnilla väsäsin nutturoita Sallan hiuksiin, nukuin, piirsin, mitähän kaikkea, ja valokuvauksentunnilla nitisin tuolilla edestakaisin ja hytkyin, tekstailin, jne - ja meni hermot yhteen kaveriin. Sain kuulla että kaveri oli lukinnut itsensä omaan taloonsa = huolestuin aika pahasti = hermot kiristyivät entisestään. Lähdin koulusta Stockmannin suklaaosaston kautta kotiin. Sitten tajusin unohtaneeni että ykkösille piti brieffata tossujaisjuttuja. Paskempi juttu, en sitten mennyt sinnekään. Siinä vaiheessa alkoi myös keittää kun kerroin ylpeänä opettajalle että olen kuvannut kuvat valokuvauksenprojektia varten, ja sain vastaukseksi: "Hienoo, kuvasithan raw-kuvia?" ...ahaa. Meidän piti kuvata RAW-tiedostoja. Ei, en kuvannut. = vitut.

Olin tosi pahalla päällä koko päivän. Onneksi neljän jälkeen näin Nunnun. Ihmettelen edelleen miten yksi ihminen voi saada vartissa piristettyä kahden päivän mittaisen vitutusputkeni ihan rauhalliseen mielialaan. Kiitos siitä, darling.

Viideltä (= puoli kuudelta, oltuamme myöhässä) lähdettiin kuvaamaan Taikan ja ranskalaisen ammattivalokuvaaja Lorenzon kanssa. Oli kauhea kriisi mitä laittaisin päälle kun en jaksanut stressata Revo!Englannin kanssa, ja lopulta päädyin Takiin. Perusedustava, nopeahko laittaa päälle, ihan helppo liikkua sen kanssa. Ihan hyvä päätös varmaan - Lorenzo halusi kuvata kaikki kuvat suoraan edestäpäin ja vakavalla naamalla, joten sopi hahmoon.

Shootti meni kaiketi ihan hyvin. Oli mukavaa. Siitä sitten kodin kautta Taiteiden yön hulinaan, vasta yhdeksän aikaan päästiin liikkeelle, mutta mikäpä siinä.

Siinä vaiheessa mieliala alkoi kohota todenteolla.

Päädyttiin ensin Taikan kanssa syömään, Sonja liittyi seuraan piakkoin. Oli kyllä ehkä laaduttomin ruokapaikka ikinä: Southern Fried Chicken. = köyhän miehen KFC, sanon minä. No, ei sinänsä, ihan hyvää ruokaa ja tosi halvalla lähti. Tarkoitus oli mennä katsomaan kymmeneltä alkavaa ilotulitusta ja valoshowta, joten lähdettiin sitten reippailemaan ensin Stockalta kympin ratikalla Korkeavuorenkadulle ja Kasarmikatua pitkin alas, alas Kompassitorille.

Ajoitus oli täydellinen: ilotulitus alkoi juuri silloin kun olimme suoraan torin, josta oli paras näkymä, edessä menevän mäen alapäässä, ja juoksimme Taikan kanssa varmaan 30-50 metriä varsin lujaa että pääsisimme nopeasti katsomaan valoja. Päätimme sitten että ensivuonna mennään Kuroshitsujin Circus-cossit päällä! Olisi niin hienoa saada sieltä kuvia niiden pukujen kanssa, ah~.

Mutta nyt siihen pääaiheeseen: paskainen päivä on käyty, kuppiskumppa käymättä. Eli se, mikä teki Taitsu 2010stä erityisen upean, oli seura. Tutustuin sitten Nunnun hienostuneisiin aikuisystäviin. Hulvatonta porukkaa, etten sanoisin. Siinä ne siemailivat kuohuviiniä muovikupeista ja tarjosivat iloisesti meillekin. Siinähän sitä sitten siemasteltiin ja katseltiin veneitä rannassa.

Ihan rehellisesti, vaikka vielä kaksi tuntia sitten siellä rannassa istuin, en muista kauheasti yksityiskohtia. Sen muistan, että jonkun miekkosta kutsuttiin lihaksi (mikä oli mielestäni äärettömän hulvatonta), variksenpelättipojan henkilöllisyys paljastui (vielä hulvattomampaa), jotain Nunnu selitti härskin eri versioista, mukana oli puolitoista kappaletta ällöttäviä pervoja (koska yksi myönsi kokonaan ja Nunnu vain puoliksi), ja Sadulla oli yksinkertaisesti HURMAAVA hattu. Dazzling, I might say!

Jos aikuisilla on noin hauskaa, minun 18-vuotissyntymäpäiväni on aivan liian kaukana edelleen. Hitsi mitä porukkaa - totaalisen upeaa. Ilmeisesti myös lonkerotanssini, jonka performoin heille ikkunan toiselta puolelta ratikasta noustuani, sai suosiota. Näin päättelisin viestistä jonka sain.

Jotain hyvää kuitenkin tässäkin viikossa: olen saanut kuvattua valokuvauksen 2-kurssin tehtävän kuvat, vaikka pitääkin ottaa yksi tai pari RAW-kuvaa vielä. Aiheena oli "oma juttu". Tiistaina kuvasin Inkaa ja Hannaa, pyysin heitä malleiksi koska heidän "oma juttunsa" on aikalailla vaatetyylit ja pukeutuminen. Sain samalla tilaisuuden kuvata Johanneksen kirkolla aristocrat (Inka) ja lolita (Hanna) -tyylejä. Siitäkin huolimatta että Johanneksen kirkolla on kuvattu todella paljon, se ei lakkaa olemasta upea kuvauspaikka.

Eilen kuvasin Lailaa ihan vain istumassa tupakalla. Oli mukavaa vaihtelua kuvata jotain ns. normaalia cosplayn sijasta. Myös Taikan kanssa kuvailtiin eilen Death the Kidia ja Badouta, mutta en ole ehtinyt vielä tarkistaa niitä kuvia.

Haluan jakaa muutamia suosikkejani.

Täytyy sanoa että tämä viimeinen kuva on luultavasti ehdoton suosikkini kaikista. Jos itsekehu haisee, löyhkään varmaankin Turkuun asti, mutta pakko sanoa: katson onnistuneeni. Pidän tunnelmasta, savu on hienon näköistä, ja mallin ilme on tallentunut hyvin. Sain visioni täydellisesti tallennettua.

Kiitos ihanille ihmisille jotka suostuivat mallittelemaan minulle, toivotaan että saan hyvät arvosanat!

No niin, eiköhän tämä merkintä ole venynyt jo liiankin pitkäksi. Menen tästä nukkumaan vähitellen - puoli yhdeksältä on herätys ja alkaa vähitellen olla kylmä kun topissa istun avonaisen ikkunan edessä.

w/ love

/ F

Jalkovälipropagandaa ja isänmaallisuutta

" 'Mä elän katsomalla propagandaa naisten jalkojen välistä. Miten sä elät?' "

- Nunnu, 22/08/2010

Hiya guys.

Viikonloppu sisälsi Ihmeperheen, järjettömän määrän voileipiä, vähän turhan vähän unta ja kaksi flunssaista tyttöä. Ja oli ihan huippua. = olin Hämeenkyrössä Nundebeiben luona viikonlopun. Sain heti ensimmäisenä yönä Nyynyyn flunssan, mut ei she mitään - selvittiin ihan hyvin vaikka molemmat olivat räkäisiä ja tukkoisia. Piirrettiin, syötiin ihan tolkuton määrä voileipiä, as in tuhottiin kokonainen paahtoleipäpussi kahdestaan, katsottiin uutta Sherlock Holmesia - varsin viihdytttävä, etten sanoisi -, tanssittiin ja silleen.

Viimeyö meni vähän miten meni, nukkumaan siinä olisikohan ollut jossain seitsemän aikaan aamulla. Sitä ennen ehdittiin käydä saunassa ja suihkussa. Muistin taas että yksi parhaista tavoista viettää aikaa kaverin kanssa on mennä kuumaan suihkuun ja purskautella vettä suusta suihkuverhoon. "Ei krokotiileja! Ne krokotiilit on ainoo syy miks mä siedän tätä verhoa!" oli Nunnun kommentti kun purskautin vedet päin hassua krokotiilia verhossa. Joo, ollaan toki tosi aikuisia ja muuta, mutta ihan sama. Oli kivaa. Ja ainaki nenäni aukesi siellä. Päivän ensimmäinen suihkurundi mentiin joskus ehkä viiden aikaan aamulla, siitä saunaan, nukkumaan, ja uudestaan suihkuun siinä kaksikymmentä yli yksi. Vietettiin siellä melkein puolitoista tuntia, hehe.

Suihkun jälkeen päädyttiin aamiaisen kera telkkarin eteen katsomaan dokkaria Neuvostoliiton animaatiopropagandasta jenkkejä ja natseja vastaan maailmansotien ja Kylmän Sodan aikaan. Oli aika... Mielenkiintoinen. Kertoi siis miten neukut olivat animaatioleffoilla aivopesseet penskoja. Sisälsi muunmuassa ihastuttavia termejä kuten "fasistisaapas", jos oikein muistan, sekä suloisen pioneeriviulistin joka näytti ihan Hellulta. Nunnun suosikki taisi olla "Fasistisirkus" video, jossa oli kolme pientä "esitystä": ensimmäinen oli Koirankouluttaja Adolf, jossa Hitler kalusi ensin luita ja sitten pisti koirat tekemään temppuja. Koirathan olivat siis liittolaisvaltioiden johtajia, mukana esimerkiksi Mussolini. Tokaa videoa en millään muista, mutta kolmannessa Hitler seisoi ruutitynnyrikasan päällä - jokainen tynnyri edusti miehitettyä valtiota, mukana muunmuassa Tanska, Hollanti, Tsekkoslovakia - ja jonglöörasi palavilla soihduilla. Lopussa ukkeli kompastui ja räjäytti koko helahoidon. Minun henkilökohtainen suosikkini oli kyllä video jossa näytettiin alussa natsisaappaat jotka talloivat yli Hollannin, Tanskan, jne, jättäen jälkeensä tulipaloja ja tuhoa, ja kun lopulta natsi itse näytettiin niin saappaissa oli valtava torahampainen sika. Naurettiin kyllä itsemme kipeiksi siinä sohvalla - se oli niin kliseisen kammottavaa propagandaa ettei mitään rajaa. Mutta hienojahan ne olivat. Videot siis.

Nyt olen kylmissäni ja kipeä, mutta tosi onnellinen. Ihana viikonloppu oli ihana - kiitos siitä muru.

Nyt, tähän väliin, haluan todeta, että Timo Soini on kammottava, ällöttävä, oksettava olento. MIKSI sellaista äänestetään, luoja paratkoon! MIKSI? Poliittisesta kannanotostani ei nyt tarvitse kenenkään kiskaista palkokasvia sieraimeen, tämä on minun mielipiteeni asiasta. Kuvottava mies. Sanon tämän olematta kovin perehtynyt asiaan, mutta lupaan ottaa hänestä vielä tarkemmin selvää ja sen jälkeen rantata vähän lisää. Ähähä.

Noin. Nyt pääsemme kunnon ranttaukseen. Nimittäin siihen että olen tosi kyllästynyt kuuntelemaan kuinka puolet kavereistani vinkuvat miten Suomi on niin ja niin huono maa. Koska ei ole. Suomi ei ole huono, juuri tulivat ne tulokset siitäkin että tämä maa, meidän kotimaamme, on maailman paras paikka asua.

Mikä täällä on niin pahasti mukamas pielessä?

Terveydenhuolto ei pelaa? No ainakin se on ilmaista. Kouluruoka on paskaa? Sekin on ilmaista, ei tarvitse syödä jos ei halua, mutta olkaa edes kiitollisia siitä. Byrokratiaa? Sitä on kaikkialla. Kaikissa maissa. Byrokraatit hallitsevat tätä palloa. Kallista? Saatana, asumme hyvinvointivaltiossa, tottakai täällä on kallista! Jos haluatte halpaa, muuttakaa kehitysmaihin! Kiinaan! Nepaliin! Intiaan! Liikaa maahanmuuttajia? Eikä ole. Yhtä hyvin voitte sitten itse pysyä Suomessa ettekä muuttaa muualle, jos haluaisitte maahanmuuttajat ulos täältä. Antakaa ihmisten asua missä haluavat.

En ole kuullut yksiäkään perusteluja sille miksi Suomi olisi niin kammottava läävä. Valitusta, valitusta, valitusta. "Haluan pois tästä paskasta maasta" on ihan liian tuttu lause kavereideni keskuudessa. Ylistetään Ruotsia. Saksaa. Japania. Yhdysvaltoja. Kun kaikkialla muualla on kaikki paremmin.

Katsokaa ympärillenne. Te käytte koulua, pääsette töihin jos haluatte - periaatteessa siis, työt kun nyt sattuvat olemaan niin kovasti kiven alla opiskelijoille -, saatte ostettua vaatteita ja käytyä kahvilla kavereiden kanssa. Vilkaiskaa itänaapuria. Ihmiset kuolevat savuun ja kuumuuteen, ruskiraukoilla ei ole kauhean fiksua porukkaa ohjaksissa, lehdissä on suoraan lukenut että nyt vain odotellaan Neuvostoliiton jälleensyntyä. "It was bad, but then it got worse."

Nyt olen tekopyhä ja ällöttävä, mutta Afrikassa kuolee lapsia nälkään, naisia sairauksiin, AIDS, HIV, joukkomurhat, verta ja tuhkaa ja jumalauta! Paisun ylpeydestä tietäessäni että sukulaiseni on Ugandassa YKn hommissa, auttamassa naisia. Sitä ennen on hän ollut Etelä-Koreassa ja Nepalissa.

Jokaisen valittajan haluaisin lähettää viikoksi vaikkapa Kathmanduun. Normaalien nepalilaisten joukkoon. Olin viikon Nepalissa tätini luona, ja yksi päivä vastaan tuli mies joka ei voinut kävellä koska hänen jalkansa olivat kääntyneet sisäänpäin. Hän ryömi käsiensä varassa pitkin saastaista katua. Kylkiluut törröttivät ja joka paikassa oli ruhjeita, päällä juuri ja juuri rikkinäiset housut. Ja silti se mies jaksoi virnistää minulle keltaisen hampaattoman virnistyksen.

Kathmandun kautta vuorille, olimme muutaman päivän toisessa kaupungissa hotellissa rentoutumassa. Teimme pitkiä kävelylenkkejä aamuseitsemältä, kun aurinko alkoi jo nousta ja lopulta oli paahtavan kuuma. Vastaan tuli naisia jotka kantoivat täysiä riisi- ja hedelmäkoreja, ihmiset kirjaimellisesti raatoivat pelloilla, vaatteet pestiin saastaisissa joissa. Nepalissa naisen asema on surkea - esimerkiksi kuukautisten aikaan naista pidetään saastaisena, eikä hän usein saa edes nukkua sisällä. Hygieniataso on surkea. Synnytyksetkin saatetaan hoitaa ladoissa. Lapsia on ihan liikaa koska ehkäisystä ei tiedetä.

Kuulostan tekopyhältä hurskastelijalta tällä lailla rantatessani, ehkä olenkin, mutta ainakin minä puhun kokemuksesta. Se, että katsoo ihmisten ryömivän kaduilla saastan seassa koska eivät vain pysty kävelemään, jättää aika kovat mielipiteet asiasta.

Joten ottakaahan ihmiset joskus pää pois perseestä ja katsokaa ympärillenne. Jos haluatte valittaa, niin keksikää edes kattavat ja pitävät perustelut. Jos haluatte muuttaa asioita, vaikuttakaa niihin, äänestäkää, opiskelkaa alalle joka tarvitsee kehitystä, keinoja löytyy - ei nopeita, mutta löytyy silti. Monissa maissa on kyllä asiat paremmin kuin meillä, luulisin, mutta vielä useammassa on paljon huonommin.

Jos ei ole mitään muuta kuin pahaa sanottavaa, voi yhtä hyvin pysyä hiljaa.

Minä elän elämääni katsellen propagandaa naisten jalkojen välistä, muistaen että minulla ei ehkä ole asiat hyvin, mutta ne voisivat olla huonomminkin.

Nyt menen minä nukkumaan. On kylmä ja yskin keuhkojani pihalle tässä, huomenna pitäisi jaksaa leikkiä vastuullista ja asiallista tutoriakin vielä. Jessus. Ei ole minun juttu nuo edustushommat.

/ F

Some stupid blog.

Joku blogi. Ääh, en mä oo koskaan pitäny blogia. Ei ketään varmaan ees kiinnosta. No, ei se haittaa, mua kiinnostaa oma elämäni. Tai sit ei.

Kai tänne sit tulee jotain sellasta shittiä ku photoshoot-kuvia, piirustuksia, jtn sellasta. Cosplay-juttua ny ainaki. Veikkaan että tuun kirjottaan tästä aika paljon englanniks. Koska englanti on kivaa. Siksi.

Voitais alottaa vaikka siitä että mulla on kammottava kiire Revolutionary War!Englannin kanssa. Madame Guillotine ottaa mun pään jos se ei oo valmis ajoissa. Olen kauhuissani. Lievästi sanottuna. Stressi sekottaa sekä mun pään että mun mahan. Yhyy. Sattuu.

Huomenna Tampereelle. Olen ehkä vähän liian iloinen asiasta.

Pitäis ehkä mennä nukkumaan.